Seuramme on saanut oman sukuvaakunan. Äänestysprosentti kohosi 55:een. Hieno tulos osoitti, että asiaa kohtaan tunnettiin mielenkiintoa. Kiitos siitä! Kolmen vaihtoehdon keskinäinen kannatus jakautui seuraavasti: ”A”: 12,5%, ”B”: 35% ja ”C”: 52,5%. Ääniharavaksi kohosi siis vaihtoehto C, jota kannatti yli puolet äänestykseen osallistuneista.

Vaakunamme symboliikka tulkitaan heraldisesti siten, että ”Kilven vihreä pohjaväri kuvaa elämän uudistumista ja suvun jatkuvuutta. Alaosan aaltokuvio ja sen peittävä kalaverkkoaihe palauttavat mieliin Herrasten ikiaikaiset asuinalueet Leppävirran Kilpikoskella sekä esivanhempiemme harjoittamat luontaistalouden elinkeinot. Neljä kultaista viljantähkää alleviivaavat Herrasen suvun vuosisataista ja vahvaa sitoutumista maahan ja sen viljelyyn sekä Reko Ollinpoikaa ja hänen sisaruksiaan, joista suku alkoi aikanaan kasvaa. Äänestyksen voittaneen vaihtoehdon todettiin mm. olevan ”väreiltään raikas ja kuvaavan symboliikaltaan hyvin Reko Ollinpojan ja hänen jälkeläistensä sitoutumista maahan”.

Kirjoitan tätä tervehdystä seuran uusimman toimintakertomuksen valmistumisen jälkitunnelmissa. Me jatkamme tuellasi Kiuruvedellä hyväksyttyjen toimien toteuttamista. Uskon, että olemme luottamuksesi arvoisia. Mutta eivät hankkeet etene pelkästään hallituksen toimin. Sinun mielipiteitäsi ja aktiivisuuttasi tarvitaan. Haluankin osoittaa sinulle kaksi pyyntöä. Ensiksi muistutan sinua ”Vuoden 2017 kirjoittaja”-kampanjasta. Vaikka aikaa on runsaasti jäljellä, odotamme tarinoitasi. Talteen kirjattujen muistelmien ja pientenkin tunnelmapalojen arvon toteaa usein vasta myöhemmin. Siispä, tartu kynään nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus. Jälkikäteen ”olisi pitänyt silloin, kun”-katumukset vain harmittavat! Toinen pyyntöni liittyy sukuvaakunamme tuottamiseen. Löydät jäsentiedotteemme sisäsivuilta mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millainen symboliikka ilmentää parhaiten herraslaisuutta.

Suomalainen kesä on meidän syvintä sielunmaisemaa. Lapsuuden vainioilla ja rannoilla löydämme taas kaikki vuosikymmenet itsestämme, ne samat tunteet kehossamme. Haluan nähdä auringon laskun ja kello soimaan että koen myös auringon nousun, aamukasteen paljaalla jalalla, mikä lintu virittää ensimmäisen laulun. Kuinka tämän hetken voisi säilöä, ottaa talvella pakasteesta.

Vain kasvokkain näemme vuosien tuomat uurteet ja ilon kimalluksen silmissä kun vihdoin olemme vieretysten. Askeleet ovat hidastuneet, kyllä me kaksin pärjätään. Onkohan kaikki hyvin, ei tähän hetkeen huolia vielä, sitten myöhemmin ennen lähtöä. Tuvan täyttää riemu, paljon uutta koettavaa yhdessä vanha ja nuori. Mennään jo. Kaikki aistit valpastuvat, tunnen jo savun ja koivun tuoksun vaikka vasta sytytän. Kannan ämpärillä vedet saunapataan, en halua minkään muuttuvan. Pelko siitä käy ailahduksena sisälläni. Vuodet häviävät, vain rannan puut ovat kasvaneet ja pääsen yhdellä askeleella rantakivelle. Enää ei löydy savea pohjasta. Kerron savikakuista joita leinikeillä koristeltiin ja ulpukkaporsaista. Tehdäänkö niitä huomenna?

Ihan tässä nuortui, siihen haluan tarrautua, kaikki onkin hyvin. Vielä ovelta, tullaan taas syksyllä uudestaan. Toivotan teille kauniita kesäpäiviä ja ikimuistoisia kohtaamisia sukupolvien kesken,   Anneli