Sukujuhla Pieksämäellä 12.8.2017

Yli 40 Herrasen sukukuntaan kuuluvaa ’serkusta’ osallistui sukujuhlaamme Partaharjun toimintakeskuksessa Pieksämäellä. Aurinkoinen kesäpäivä luonnon-kauniissa maisemassa viritti meidät mukavaan rentoon tunnelmaan. Olihan tämä jo kolmas sukutapaamisemme neljän vuoden kuluessa ja uusista sukulaisista on ennättänyt tulla monta tuttua kullekin lisää. Sivullamme sanoin ja kuvin lisää tunnelmia onnistuneesta sukujuhlastamme.

Sukukokouksessa päätettyä
Tulevan kaksivuotiskauden selkein kärkihanke on sukukirjame tuottaminen seu-raavaan sukukokoukseen mennessä. Kirjan ohella Herraset-sukutiedote tullaan toimittamaan jäsenistölle neljä kertaa vuodessa. Kotisivustoamme kehitetään ja täydennetään edelleen. Uusi kirjoituskampanja käynnistyy ensi vuoden puolella ja sukuun liitityviä valokuvia ryhdytään keräämään kirjaan ja seuran arkistoon myöhempää käyttöä varten.
Seuraava sukutapaamisemme on kesällä 2019 Kuopiossa.

Puheenjohtaja Hannu Herranen

"Kiitokset seuran jäsenistölle ja väistyvälle hallitukselle osoittamastanne luottamuksesta ja tuesta sekä uudelleen annetusta kahden vuoden pestistä. Kiitos teille vilkkaasta keskustelusta ja mielipiteistänne.Tulemme tekemään kaikkemme, jotta uusi toimintasuunnitelma toteutuu jäsenistön parhaaksi. Ja tekemistä riittää, olemmehan nelivuotiaana sukuseurana vasta alkutaipaleella."

Hartaushetki

Sukujuhlamme aluksi vietimme pastori Heikki Holopaisen pitämän vaikuttavan hartaushetken Ristikiven kirkossa. Ympärillä oleva luonto ja polku kirkkoon valmistivat meitä hiljetymään. Kirkon ikkunattomat seinät ovat mahtavista mustista hirsistä ja kattona avoin taivas. Alttaripöydällä on kirkon tunnus, harmaa suuri kivi, jossa on luonnon muovaamana kohokuviona suuri risti.

 

Herrasia elon mainingeissa

Eila Nykäsen kertomukset vievät meidät 1900-luvun alun pula-ajan selviytymistarinoihin Pieksämäen seudulla. Tarinat Eila on tallentanut anoppinsa Anna Nykäsen os. Herranen muistoista vanhemmistaan Miina ja Kustaa Herrasesta. Miesten uupuessa rankasta työstä elannon hankkimisessa vaimot osoittivat voimansa ja oikeuden-tuntonsa auttamalla naapureitaan välillä salaa uhmaten isäntien ja virkavallankin ukaaseja.

Irja Sirviöstä vuoden 2017 kirjoittaja

"Haluan välittää sukuseuralle kiitokseni saamastani huomion-osoituksesta sukujuhlassamme. Olen iloinen että saan kuulua sukuseuraan, joukkoon jossa sama sukunimi on jossain muodossa yhteinen, kuunnella ja etsiä sukupuuta, jonka oksalla minullakin paikka on. Jäsentiedotteen sivuilta saamme lukea elämäntarinoita kaukaa menneisyydestä ja nykyajasta. Nuorilta kirjoittajilta saamme uskoa tulevaan sukupolveen. Muistellaan, kerrotaan ja kirjoitellaan elämämme tapahtumista sukuseuramme yhteiseksi tarinaksi."

 

Musiikkiesitys

Sisarukset Aada ja Oona Ahonen Kouvolasta esittivät suomalaisten suosikit elokuvasävelmän Romanssi ja Edward Griegin Vuorenpeikkojen tanssin.


Taikuutta

Taikuri Olli Minkkisen hämmästyttävä esitys taikuutta ja komiikkaa piti meidät tiukasti ’näpeissään’.