Hyvä Lukijani,
Poikkeuksellisen lämmin kesä ja huono marjavuosi ovat takana, mutta seuran hallituksen ”helteet” jatkuvat. EU:n tietosuoja-asetuksen velvoittamana olemme jatkaneet sukukirjaan tulevien henkilötietojen julkaisulupien hankkimista. Mittavasti kirjeitä ja sähköposteja on lähetetty sekä puhelinkeskusteluja käyty, jotta asetuksen velvoitteet saadaan asianmukaisesti hoidettua. Vastaanottajille yllättäenkin tulleet yhteydenottoni ovat herättäneet kiinnostusta sukuseuran toimintaan ja varsinkin työn alla olevan kirjan sisältöön ja sen hankkimiseen.
Monelta olen myös saanut kiitosta siitä, että sukumme tutkijat ovat aikoinaan ryhtyneet juuriamme selvittelemään. Ja heillehän kiitos tästä kaikesta kiistatta kuuluu! Mieltäni on lämmittänyt pari muutakin kyselyjen ”oheisvaikutusta”. Ensinnäkin olemme monen vastaajan kanssa tiedostaneet vasta nyt toistemme olemassaolon ja todenneet useassa tapauksessa olevamme jopa toistemme serkkuja. Toki kaukaisia sellaisia, mutta kuitenkin. Tunne sukuun kuulumisesta on ainakin omalta osaltani kasvanut. Toinen mieluinen ilonaihe ovat uudet jäsenet.
Kyselyn yhteydessä vastaajille on esitelty sukuseuraamme ja tarjottu mahdollisuutta liittyä jäseneksi. Tulosta on syntynyt, sillä tätä kirjoittaessani kymmenkunta uutta hakemusta odottaa jäsenyyden vahvistavaa päätöstä. Nämä uudet jäsenet tulevat nostamaan jäsenmäärämme yli sataan! Hieno saavutus nuorelta seuraltamme tämän päivän suomalaisessa yhdistyskentässä, jossa tarjontaa on yllin kyllin. Hyvä me!
Suotuisan kehityksen jatkamiseksi esitänkin, että Sinä, arvoisa lukijani, hankit vielä alkaneella syyskaudella ainakin yhden uuden jäsenen. Vaikkapa omasta lähipiiristäsi. Jokainen jäsen vaikuttaa omalta osaltaan seuramme toimintaan. Jäsen-maksuista saamme sen polttoaineen, jolla toimintaa pyöritetään. Jäsenhankinta-apusi on siis todella tervetullutta!
Parhain terveisin Hannu
Eräs viestinnän väittämistä toteaa, että se kuuluu vain ammattilasille. Ja kattia kanssa!
Tämä kesäinen tiedotteemme on seuran historian 17:s julkaisu. Määrä on mairittteleva vasta ”neuvolaiässä” olevalle seurallemme. Eivätkä ammattilaiset ole tehneet tiedotteistamme ainuttakaan. Lehdet ovat syntyneet jäsenistön yhteistyönä - toki Annelin osaavassa ohjauksessa ja koostamana. Olemme pystyneet vallan mainiosti viestimään jäsenistölle seuran kuulumisia sekä suvun historiaa tai jäsenistön arkipäivän kuulumisia. Herraset-tiedotteemme on vakioitunut sivumäärältään ja ulkoasultaan jäsenistöä tyydyttävään muotoon. Toki Partaharjulla esitettiin, että lehti voisi ilmestyä harvemmin, mutta sivumäärältään nykyistä laajempana. Tällöin mukaan saataisiin useampia ja sisällöltään laajempia artikkeleita sekä monipuolista kuvamateriaalia. Esitystä sopii pohtia yhdessä ensi kesänä Kuopiossa.
Lehden teko kuuluu siis meille kaikille. Jokainen osaa kirjoittaa ja kertomusten aiheita on maailma syrjällään. Näin syntyy jatkossakin hieno lehti meille Herrasille, ja miksi ei muillekin!
Hyvää kesää toivottelee Hannu
Mukavaa kevään alkua Sinulle,
Kevät on uudistumisen ja uuden synnyttämisen aikaa. Näin myös seuran halli-tukselle, joka työstää kiivaasti tulevaa sukukirjaamme. On toki muutakin työn alla, mutta työvaiheiltaan haasteellisen ja sisällöltään laajan kirjan tuottaminen talkooperiaatteella työllistää koko hallitusta juuri nyt eniten. Mutta Sinäkin voit kantaa kortesi kekoon. Osallistumalla uuteen kirjoituskampanjaamme voit täydentää kirjan kerronnallista osuutta. Nyt saatavilla ja edellisten kampanjoiden kertomuksilla on tarkoitus elävöittää sukutaulujen tarinaa.
Toinen mittava tuki meille on, mikäli kerrot lähipiirillesi ja laajemminkin tulevasta sukukirjasta. Toimit näin yhteisen päämäärämme hyväksi ennakkomainostamalla hankettamme sekä jakamalla tietoa niille sukulaisillemme, jotka eivät mahdollisesti vielä ole antaneet perustietojaan kirjaamme. Näillä sivuillamme käsitellään tarkemmin sukutauluihin tulevia perhetietoja ja erityisesti henkilötietolain säännöksiä näiden tietojen julkaisemisesta.
Vielä yksi pyyntö Sinulle sukukirjamme rahoitukseen liittyen – ennakkotilausten ja jäsenmaksutuottojen lisäksi haemme sponsorointia kirjamme painatus kustannuksiin. Jotain on jo luvassa ja lisää tukijoita haetaan koko ajan. Siispä, jos tunnet henkilöitä tai tahoja, jotka voisivat tukea meitä, kerro minulle. Olen valmis ottamaan heihin yhteyttä ja selvittämään hankettamme tukipyynnön kera. Tuen suuruudella ei ole merkitystä - jokainen euro vie meitä lähemmäs tavoitettamme.
Parhain terveisin Hannu
(c)2019, Kaikki oikeudet pidätetään. www.rekoherrasensukuseura.fi Päivitetty 18.5.2023